Mietimme taas miksei elämä ole kuin satua.
Miksei ole varmuutta onnellisesta lopusta.
Miksi ei voilla varma omasta kohtalostaan.
Miksei voi olla varma yhtään mistään.
Sadussa kaikki olisi hyvin.
Olisi lähtökohta.
Suuri seikkailu.
Komea Prinssi ja valtakunta.
Tulevaisuus valmiiksi määrättynä.
Mutta todellisuudessa on toisin.
Tulevaisuutta on kovin vaikea ennustaa.
Elämä saattaa kulua harhailuun,
siihen että vain etsii omaa polkuaan.
Ja pelkään että minulle käy niin.
En ehkä ole haaveillut prinsessahäistä.
En kymmenestä lapsesta ja valtakunnasta.
En ole halunnut päätähuimaavaan seikkailuun.
Mutta olen halunnut löytää onnellisen loppuni.
Sen pisteen jossa voin sanoa;
"Ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti!"
Joskus öisin taivaskin on tähdetön.
Kaikilla poluilla ei ole loppua.
Ei jokainen valinta ole aina oikea.
Aina ei ole mahdollista voittaa,
seurata unelmiaan
tai vain antaa tuulen johdattaa.
Joskus on pakko astua todellisuuteen.
Ja pettyä taas kerran.
Ja joka kerta se sattuu enemmän.
Milloin minun tarinani alkaa?
Missä on se hetki kun Suuri Kertoja aloittaa;
"Once a upon time..." ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti