Joskus toivoisin että voisin elää ikuisesti.
Lähinnä siksi että silloin ehtisin oppia.
Elämään oikeasti,
hengittämään muutenkin kuin pakosta.
Joskus toivoisin että voisin elää tuhat vuotta.
Mutta on vaikea selittää miksi.
Ehkä vain haluaisin nähdä kaiken mahdollisen,
tässä maailmassa ja muuallakin.
Ehkä tahtoisin nähdä kuinka kaikki kehittyy.
Tai ehkä vain pelkään lopettaa olemisen.
Joskus toivon että eläisin sata vuotta.
Jolloin olisin muutakin kuin vilahdus maailmankaikkeudessa,
muutakin kuin satunnainen kasa atomeja.
Olisin täällä pitempään kuin useimmat.
Näkisin niin paljon enemmän.
Joskus taas toivon etten eläisi enää päivääkään.
Silloin pelkään kaikkea
ja olen väsynyt itseeni.
Silloin yritän vain jaksaa pitää kiinni,
antaa virran kuljettaa.
Herätä uuteen päivään jolloin on helpompaa hengittää.
Pääni on aina täynnä ajatuksia,
tuntuu kuin aika ei koskaan riittäisi,
mutta että sitä silti on liikaa.
Joskus vain tuijotan seinää,
oikeastaan edes näkemättä sitä.
Joskus tahtoisin elää kunnes muuta ei enää ole jäljellä.
Mutta yleensä vain tahdon käpertyä takaisin itseeni.
Omaan pelkooni
ja pienen pieneen maailmaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti