Ka emmie palijo elämätä näe,
seuroon vuan sivust' tätä satunnaista tohinoo.
Kahtelen ja ihimettelen,
ku kaekil tuntuup olevan aina nii kova kiirus.
Kiirus mihkä, kysyn mie,
mut ei hyö vastaa.
Heillon hoppu.
Ei parane pysähtyvä.
Ei parane seisattaa.
Voip iskee hiastus.
Väsyä jatkuvaan menemisseen.
Voi kauhia mitä maalimalle voiskaan tapahtua,
jos hyö hetken verran huokassisivat alallaan.
Istusvatten ales ja huokasisvat.
Tassaisvat sykettänsä.
Siitä ku on liäkärpojjaat aina niin kovasti huolissansa.
Mutta emmie heistä niin piittoo.
Mie oon hyvä näen.
Istun ja kahtelen.
Höpäjän kissallein ku ei muukkaa kuuntele.
Kyl' määki joskus jottain touhua.
Jos on pakko.
Mutta emmää muuten.
Jiän vuan jalakoihin.
Oun tiellä ku muut yrittäävät suorittaa.
Mie jätän hoppuiluhun muillenniinsa,
ei se minnuu kiinnosta.
Mänt hohto säntäälystä jo männä vuonna.
Nyt mie ohan vuaan rennost'!
Hyvvee kessee jokkaisel!
(jos mä jatkossa jättäisin murrerunot Heli Laaksoselle xD)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti