2012/06/19

Remedy

Kuuntelen taas liikaa musiikkia.
Istun vain aloillani ja annan sen pauhata kuulokkeissa.
En osaa tehdä muutakaan.
Tunnen itseni saamattomaksi,
jäseneni painavat liikaa.
Minä vain luen surullisia tarinoita.
Ja voin pahoin henkilöiden puolesta.
Heidän ansiostaan,
minun ei tarvitse keskittyä itseeni.
Omiin ongelmiini.
Omaan maailmaani.
Joka on pieni ja pimeä.
Täynnä kummituksia.
Vanhoja virheitä.
Ongelmia.
Maailmaan jossa en halua elää.
Mutta jossa minun on pakko elää.
Tunnen olevani vangittu.
Lintu lukittuna häkkiin.
Olen laulanut kurkkuni kipeäksi,
mutta ovi pysyy lukittuna.
Olen jälleen kerran erittäin väsynyt.
Enkä tiedä miksi.
Tuntuu kuin sieluni olisi kulunut ohueksi.
Kuin todellisuus painaisi liikaa.
Ratkean minä hetkenä hyvänsä.
Pelottavinta on etten jaksa enää taistella vastaan.
Olen olemassa enää puolittain.
Seuraan vain sivusta reagoimatta mihinkään.

Lienee aika mennä taas nukkumaan.
Päästää sieluni vapaaksi,
sinne minne kaipaan mutten fyysisesti pääse.
Niiden luokse joitten koen ymmärtävän.
Nitten luokse joitten koen suojelevan minua.
Suojelevan minua itseltäni.
Ja maailmaltani,
johon olen liian heikko.

Joskus tekisi mieli vain päästää irti.
Vajota pinnan alle
ja unohtaa kuinka hengitetään.
En usko että kukaan tulisi pelastamaan.
En usko että kukaan välittäisi.

Minä en ole rakkain minulle rakkaimmille.
Minä vain olen.
Vittu.

Ei kommentteja: