Aika kuluu,
me kasvamme.
Joskus vain unohdan että lapsetkin kasvavat.
Kuinka pikkusisaruksista voi tulla aikuisia?
Ketä minä nyt vahdin,
ja opetan elämään?
Onneksi kummityttö on vielä pieni.
On joku jolle ostaa pehmoleluja.
Mutta on pakko myöntää,
että kaipaan sitä taaperoa joka opetteli vasta kävelemään,
piirsi huopakynällä kavoihinsa
ja söi suklaahuulirasvani kun olin koulussa.
Enää en voi syyttää ketään muuta huoneeni sotkemisesta.
Enää harvoin siskoni soittavat paniikkipuheiluita iltaisin,
kun läksyt ovat hankalia.
Nyt olemme tasavertaisia,
ennen minä olin se aikuinen,
lähes isän ja äidin veroinen.
Se vain tuntuu niin kovin oudolta.
Onnea silti, Kirppu, 18 vuotias.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti