Sade kohisee,
rummuttaa peltikattoa.
Piirtään lasiin pitkät kyyneleet.
Ulkona on hämärää..
Miksei aurinko paista?
Miksei ole lämmin?
Ja miksi olen taas yksin?
Loputtomasti kysymyksiä,
ja silti ei vastausta yhteenkään.
Pitäsi olla reipas,
jaksaa paljon asioita.
Osata innostua,
olla aktiivinen.
Entäpä jos en halua?
Jos vain haluan istua rauhassa?
Oman huoneeni viileydessä?
Olla paikoillani,
ihan muuten vain.
Tekemättä mitään,
ilman että kukaan odottaa minulta mitään.
En jaksa tehdä suuria asioita.
Olen vain pieni ihminen.
En jaksa siirtää vuoria,
en jaksa muuttaa maailmaa.
Joskus tarvitsen vain hetken,
mutta tarvitsen sen itselleni.
Tarvitsen aikaa,
eheytyä ja olla itseni.
Elämäni vuoksi,
tullakseni itsekseni.
Täydeksi ihmiseksi
ja elämäni arvoiseksi.
Mutta voiko se onnitua,
jos aina pakenen pimeyteen.
Hengittämään varjoja,
joita elämä heittää.
Hiipimään,
olemaan erillään,
vain siksi että pelkään,
olla olemassa
ja elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti