Täysin aikuismainen!

Olen viimepäivinä katsonut aivan liikaa muumeja.
Näin niistä untakin.
Alkaa taas mennä liian pitkälle.
Mikähän siinä on?
Jää aina välillä jumiin johonkin sarjaan
ja sitten tapitan sitä kunnes kiehahdan..
Ei ole ensimmäinen kerta nimittäin.
Joten ehkä tämäkin menee ohi jossain välissä.
Parissa viikossa luulisin.
Sitten keksin taas jotain muuta.
Uuden sarjan johon jämähtää,
tai vanhan jonka pariin palata.
Puhukaa vain pakkomielteistänne, piru vie.
Nämä ovat vain aivojumeja.
Tai aivopieruja kuten pikkusiskoni sanoo.

Jokatapauksessa,
tuossa taas selitys.
Selitys kun olen ollut hiljaa.
Olen lähinnä juossut töissä
ja vapaa-aikani tapittanut läppärin näytöltä muumeja.
Aikuinen?
Paskat.
Mulla on kivempaa näin.

Huoli ystävistä

Yksi väsyy töihinsä,
ei piristy mistään
ja alkaa menettää arkensa hallinnan.
Yksi on ollut online facebookissa viikon,
mutta ei vastaa yhteydenottoihin.
Puhelinumerokaan ei kuulemma ole käytössä.
Yksi on huolissaan kihlatustaan.
Jolla menee ehkä kaikkein huonoiten.
Koska "Se tunne kun minä en enää riitä..".
Se on yksi hirveimmistä.
Joten toinen pelkää,
toinen jolle Hän on ainoa,
ainoa joka merkitsee,
ainoa joka saa yrittämään,
ainoa joka saa edes elämään.
Se ainoa jolle uskaltaa antaa kaikkensa.
Joten minä pelkään molempien puolesta.
Pelkään toisen menettävän otteensa,
jolloin toinenkin hyppää.
Enkä halua menettää kumpaakaan.
Joskus pimeyskin on vain pimeyttä
ja pitäisi vain jaksaa olla aamuun asti aloillaan.
Joskus pitäisi löytää oikeat sanat.
Sanat joilla saisit toisen jatkamaan.
Jaksamaan vielä hetken pidempään.
Odottamaan että kaikki paranee.
Entä jos en löydä niitä sanoja?
Entä jos en löydä niitä ajoissa?
Minä olen aina olemassa ystäviäni varten.
Jos hätä on suuri,
olen vain puhelun päässä.
Toivon todella että he muistavat sen.

Pieniä askelia

Olo ei taaskaan tunnu aikuiselta.
Viikonloppu kului kirkossa ja baarissa.
Sen jälkeen olen vain lepäillyt.
Kirotut salakavalasti iskevät allergiset reaktiot!
En olisikaan halunnut kävellä tällä viikolla.
Saati kyetä pukeutumaan pitkiin housuihin.
Sukat muuten ovat kidutuslaitteista ehkä pelottavin.
Eihän niitä tajua pelätä.
Ennen kuin jalat ovat kipeät ja turvoksissa.

Kollega yrittää parittaa minua.
Ihan kiltti idea.
Mutta kohde on hieman väärä.
Noin 30 vuotias,
yksinhuoltajaisä,
Jeesus Kristus-lookalike.
Ihan mukava tyyppihän se on.
Ei siinä mitään.
Mutta en minä sitä sillä silmällä pysty katselemaan.

Mistä tuli mieleeni että kiusasinpas muita kollegoja.
Toinen lähti lomalle,
jätti pöydälle mikkilaatikkoon liimatun lapun:
"Kiitti Marko ku purat nää! - Teme".
Olin kätevä tyttö.
Löysin punaisen tussin jolla viesti oli kirjoitettu.
Lisäsin siihen sydämmiä. <3<3<3
...harmi etten nähnyt Markon ilmettä kun luki viestinsä.

Olen todella herttainen.
Jos haluan jotakin, niinhän se on.
Mutta jos haluan vain olla rauhassa,
omissa oloissani ja yksin,
alkavat pienet ja keskisuuret esineet lennellä,
häiritsijät painukoot hemmettiin.

Olen väsynyt.
Putkisto pitää öisin meteliä ja allergiat kiusaavat,
olen nukkunut liian vähän.
Mutta tänään saapunut vaatetilaus piristi mieltä.
Vielä kun jaksaisin sovittaakkin niitä.
Jos ne eivät sovi,
myyn ne ensiviikolla vilttikirppiksellä.

Mutta nyt voisin ihan oikeasti nostaa perseeni penkistä,
ennen kuin nukahdan.
Jalkoja jo pelkkä ajatus särkee,
mutta pyykit on pakko pestä
ja makuuhuone siivota.
Äiti tulee huomennä kylään.

Palailen taas joskus,
kun minulla on uutta asiaa.
Tai kun hiljaisuuteni alkaa nolottaa liikaa.
Hauskaa heinäkuuta!
Muistakaa uida!

Hiljast' o

Ka emmie palijo elämätä näe,
seuroon vuan sivust' tätä satunnaista tohinoo.
Kahtelen ja ihimettelen,
ku kaekil tuntuup olevan aina nii kova kiirus.
Kiirus mihkä, kysyn mie,
mut ei hyö vastaa.
Heillon hoppu.
Ei parane pysähtyvä.
Ei parane seisattaa.
Voip iskee hiastus.
Väsyä jatkuvaan menemisseen.
Voi kauhia mitä maalimalle voiskaan tapahtua,
jos hyö hetken verran huokassisivat alallaan.
Istusvatten ales ja huokasisvat.
Tassaisvat sykettänsä.
Siitä ku on liäkärpojjaat aina niin kovasti huolissansa.
Mutta emmie heistä niin piittoo.
Mie oon hyvä näen.
Istun ja kahtelen.
Höpäjän kissallein ku ei muukkaa kuuntele.
Kyl' määki joskus jottain touhua.
Jos on pakko.
Mutta emmää muuten.
Jiän vuan jalakoihin.
Oun tiellä ku muut yrittäävät suorittaa.
Mie jätän hoppuiluhun muillenniinsa,
ei se minnuu kiinnosta.
Mänt hohto säntäälystä jo männä vuonna.
Nyt mie ohan vuaan rennost'!

Hyvvee kessee jokkaisel!

(jos mä jatkossa jättäisin murrerunot Heli Laaksoselle xD)

Remedy

Kuuntelen taas liikaa musiikkia.
Istun vain aloillani ja annan sen pauhata kuulokkeissa.
En osaa tehdä muutakaan.
Tunnen itseni saamattomaksi,
jäseneni painavat liikaa.
Minä vain luen surullisia tarinoita.
Ja voin pahoin henkilöiden puolesta.
Heidän ansiostaan,
minun ei tarvitse keskittyä itseeni.
Omiin ongelmiini.
Omaan maailmaani.
Joka on pieni ja pimeä.
Täynnä kummituksia.
Vanhoja virheitä.
Ongelmia.
Maailmaan jossa en halua elää.
Mutta jossa minun on pakko elää.
Tunnen olevani vangittu.
Lintu lukittuna häkkiin.
Olen laulanut kurkkuni kipeäksi,
mutta ovi pysyy lukittuna.
Olen jälleen kerran erittäin väsynyt.
Enkä tiedä miksi.
Tuntuu kuin sieluni olisi kulunut ohueksi.
Kuin todellisuus painaisi liikaa.
Ratkean minä hetkenä hyvänsä.
Pelottavinta on etten jaksa enää taistella vastaan.
Olen olemassa enää puolittain.
Seuraan vain sivusta reagoimatta mihinkään.

Lienee aika mennä taas nukkumaan.
Päästää sieluni vapaaksi,
sinne minne kaipaan mutten fyysisesti pääse.
Niiden luokse joitten koen ymmärtävän.
Nitten luokse joitten koen suojelevan minua.
Suojelevan minua itseltäni.
Ja maailmaltani,
johon olen liian heikko.

Joskus tekisi mieli vain päästää irti.
Vajota pinnan alle
ja unohtaa kuinka hengitetään.
En usko että kukaan tulisi pelastamaan.
En usko että kukaan välittäisi.

Minä en ole rakkain minulle rakkaimmille.
Minä vain olen.
Vittu.

Dementoitumisen tässä vaiheessa.

En muuten ole ollu tarkoituksella hiljaa.
Tai olen, mutta hälläväliä.
Olen ollut kiireinen.
Juoksennellut ympyrää.
Aloittanut työt työharjoittelupaikassani.
Viihtynytkin jopa.
Joten kirjoittaminen vähän jäi.
Käsille oli muutakin tekemistä.
Viiden blogin päivittämisessä on oma työnsä.
Ja siinä että tapittaa liikaa animea.
Tai kuuntelee musiikkia 16 tuntia päivässä.
Tai yrittää leipoa vaikkei osaa.
...tuli muuten pahoja brownieseja.
Välillä minäkin yritän siis elää.
Mutta sitten möngin taas näytön äärelle.
Menetän ajantajuni.
Olen ihan kujalla kaikesta tavallisesta.
Mutta haitanneeko tuo pitkässä juoksussa?
Kun on valvonut yön kuunnellen saksalaista teknoa,
ei ulosannilla ole mitään takeita.
Nyt pitäisi ryhdistäytyä.
Pestä pyykkiä.
Tiskata astiat.
Punoa langasta kengännauhat.
Lukea käsikirjoitus - viimeinkin!
Mutta olen saamaton.
Laiska ja väsynyt.
Ei huvittaisi.
Jätin sukujuhlatkin väliin.
Kaapissa ei ollut mitään mikä olisi miellyttäny,
missä en olisi kokenut näyttäväni pelleltä.
On jokatapauksessa sunnuntai,
ja minulla on lupa vain olla.
Joten taidan ottaa siitä vaarin,
ja mennä torkuille.
Päiväunet!

Olen aikuinen, päätän itse päiväunistani.

Olipa kerran...

Mietimme taas miksei elämä ole kuin satua.
Miksei ole varmuutta onnellisesta lopusta.
Miksi ei voilla varma omasta kohtalostaan.
Miksei voi olla varma yhtään mistään.

Sadussa kaikki olisi hyvin.
Olisi lähtökohta.
Suuri seikkailu.
Komea Prinssi ja valtakunta.
Tulevaisuus valmiiksi määrättynä.

Mutta todellisuudessa on toisin.
Tulevaisuutta on kovin vaikea ennustaa.
Elämä saattaa kulua harhailuun,
siihen että vain etsii omaa polkuaan.
Ja pelkään että minulle käy niin.

En ehkä ole haaveillut prinsessahäistä.
En kymmenestä lapsesta ja valtakunnasta.
En ole halunnut päätähuimaavaan seikkailuun.
Mutta olen halunnut löytää onnellisen loppuni.
Sen pisteen jossa voin sanoa;
"Ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti!"

Joskus öisin taivaskin on tähdetön.
Kaikilla poluilla ei ole loppua.
Ei jokainen valinta ole aina oikea.
Aina ei ole mahdollista voittaa,
seurata unelmiaan
tai vain antaa tuulen johdattaa.

Joskus on pakko astua todellisuuteen.
Ja pettyä taas kerran.
Ja joka kerta se sattuu enemmän.
Milloin minun tarinani alkaa?
Missä on se hetki kun Suuri Kertoja aloittaa;

"Once a upon time..." ?